keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Maaliskuun värit vol. 2

HommaHuoneen värihaasteessa oli maaliskuun teemana mustavalkoisen lisäksi vastaväriparit. Muutaman ihan pienen jutun ehdin tähänkin teemaan ommella maaliskuun aikana.

Kun koulussa yli kymmenen vuotta sitten vastavärejä opiskeltiin, sini-oranssi oli suosikkini. Tein tuolloin kuvaamataidon tunnilla julisteen, jossa oli oranssi tiikeri tumman sinisellä pohjalla. Vastavärit ovat siitä saakka kiehtoneet minua. Sini-oranssin kauden jälkeen pitkään suosikkini oli puna-vihreä. Vielä vuosi sitten olisin valinnut tämän parin suosikikseni. Kuitnekin viime aikoina myös entinen inhokki, kelta-violetti väripari, on alkanut miellyttämään silmää kovin. Tällä hetkellä en osaa suosikkia edes valita, vaan pidän jokaisesta.

Sitten tekeleisiin :) Meidän vauva on menninkäisten sukua, oikea peikkoprinssi. Onpa joku sanonut, että tuo mieleen jopa Yodan :D Jo jonkin aikaa on pitänyt surauttaa pojalle persoonalliset tuttinauhat, ja nyt ajattelin vihdoin suunnitelmat toteuttaa. Tekstit olin alunperin suunnitellut tylsästi mustiksi, mutta haasteen hengessä päätin valitakin tekstiin vastavärisen langan.








Vihreä-punaisen kangas vihreää Jussi joustocollaria Paapiilta ja keltainen Noshin salmiakkia. Renkaat ja klipsit Tyyne-Esteriltä. Näitä oli hauska tehdä ja sopisivat oivasti vaikka vauvalahjaksi :) eikä vaadi paljoa kangastakaan.

Sain toisenkin oivan tilaisuuden leikkiä väreillä, kun minulta pyydettiin kuviollista t-paitaa 4-vuotiaalle värejä rakastavalle pojalle. Kankaaksi valikoitui vihreä pikkubussikangas. Vihreän kaveriksi sitten punaiset hihat. Simppeli raglanhihainen malli. Kankaat kangaskapinasta. Värikäs, sanoisin..






1 kommentti:

  1. Nuo tuttiklipsit ovat hauskat ja persoonalliset. Aloin heti muodostaa kuvaa pienestä mennikäisestä <3

    VastaaPoista