perjantai 8. tammikuuta 2016

Raitoja

Loppusyksystä naputtelin Noshille tilausta ja juuri ennen kassalle siirtymistä klikkasin koriin vielä palan miniraitaa täysin heräteostoksena. Kangas oli mielestäni oikein kiva, ja se jäi pöydälle odottamaan inspiraatioa. Kävi kuitenkin niin, että aikani sitä katseltuani, se alkoi näyttämään liian raidalliselta..

Kangas meinasi unohtua kaappiin, kunnes yhtenä joulukuisena päivänä isomman pojan kauluri oli hukassa ja päätin surauttaa tilalle nopean tuubihuivin. Niinpä raidat pääsivät leikkuriin. Mutta piti keksiä muutakin. Pienemmän miehen yökkärit alkoivat olla jo melko kulahtaneita toisella käyttökierroksellaan, joten ajattelin, ettei se raidallisuus yöllä häiritsisi.



Yökkäri syntyi Ottobre 6/09 ilmestyneellä ohjeella, omin muokkauksin tosin. Resoreita pidensin ja kavensin, ettei levoton nukkuja sotkeennu lahkeisiinsa. Ompelin lahjeresorit myös umpinaisiksi, sillä nepin laittaminen kantin ja resorin läpi on mielestäni hankalaa. Noin lahkeet pysyvät myös paremmin paikallaan.

Sitten muistin eurokankaan palalaarista löytämäni, aivan täydellisen sävyisen petroolin kollegepalan, ja aloin innostumaan raidoista uudestaan. Syntyi tämä setti.




Paita on ottobre 4/14 koirabodysta muokkailtu. Haaraosa jätetty pois ja hiharesoreita jatkettu. Housujen ohje samaisesta lehdestä, ne tosin jo useamman muokkauskierroksen läpikäyneet. Pidennetyt resorit taas lahkeissa ja kuminauhan sijaan korkea resori myös vyötäisillä. Vyötäröä näin ollen laskettu melko paljon.


Samaan settiin syntyi vielä täysin raidalliset housut. Näihin ei enää riittänytkään miniraitaa lahkeensuihin. Hieman teki mieli mennä leikkelemään se isoveikan tuubihuivi, mutta onneksi löytyi laatikoiden pohjalta tuo tummansininen resori, joka käy tuohon tummimpaan raitaan kuin nakutettu. Ei ehkä paras vaihtoehto, mutta saipa veikka pitää huivinsa :D

Ja niin hävisi koko pala miniraitaa. Eikä se enää ole lainkaan liian raidallista ;)

Kuvien värit ja laatu eivät ole parhaat mahdolliset (nämäkin kuvat ovat liian sinisiä :D). Tässä yritän kovasti kehittyä. Olen aloittanut pitkän ja kivisen tien photoshopin kesyttämiseen.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti