sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vaaleanpunaista unelmaa..

Eiku.. HommaHuoneen värihaasteessa helmikuu oli pastellikuu. Pastelliväreistä minulle tulee ensimmäisenä mieleen vaalenapunainen, seuraavaksi pastellinen keltainen ja sininen. Eikä iske. Pidän enemmän voimakkaista väreistä. Mutta kyllähän sieltä hetken mietinnän jälkeen löytyi myös ihan kivoja sävyjä. Ainakin vihreä ja violetti menevät myös noin pastellisina. Pojilla, varsinkin pienemmällä, on jonkin verran pastellisia vaatteita. Omasta vaatekaapistani niitä saa kyllä etsimällä etsiä, ja lopulta saattaa jonkin yöpaidan löytää.

Tähän haasteeseen lähdin liikkeelle kangasvaraston ehdoilla. Aikani pengottuani löysin vaaleanvioletin trikookankaan, jonka olen saanut miehen isotädiltä (ihana ihminen, joka aina välillä tyhjentelee varastojaan minulle). Ihan noin yksinään väri oli mielestäni hieman valju, joten päätin hieman taiteilla. Taiteilunkin jälkeen paita kaipasi vielä lisää väriä, ja kun sopivaa ei löytynyt, valkoinen ylijäämätrikoo pääsi dylon-kylpyyn parin muun kankaan kanssa.






 Piirros pitää vielä vahvistaa, kunhan paita selviää ensimmäisestä pesusta.




Tästä tuli lopulta vähän tällainen kaiken kokeilupaita ilman mitään ohjeita. Pakko myöntää, että ilman tätä haastetta se olisi jäänyt varmaan kesken. Piirtely oli kyllä mukavaa, sitä aion tehdä jatkossakin. Ja eiköhän tuo paitakin joskus päälle eksy. Kesällä sitten..





4 kommenttia:

  1. Tosi kivasti kuositeltu paita! Hyvä idea tuo tummempi "yläpalkki". Kaunis piirros. ♡

    VastaaPoista
  2. Tosi kivasti kuositeltu paita! Hyvä idea tuo tummempi "yläpalkki". Kaunis piirros. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuota oli kyllä hauskaa ja jotenkin rentouttavaa piirrellä.

      Poista
  3. Hienosti olet tämän haasteen kyllä toteuttanut. Piirros on kaunis ja nuo värit ovat kauniit. Kiva, että olet haasteessa mukana.

    VastaaPoista